torstai 22. lokakuuta 2015

/marimekko-kynttilät/

Hei taas, pitkästä aikaa. Olen nyt kolmatta viikkoa sairaslomalla, aika tuntuu todella käyvän pitkäksi, kun pitää olla ihan iisisti. Oli siis pakko keksiä jotain kevyttä tekemistä esim. imuroinnin sijaan. Jostain netistä näin ohjeen kynttilöiden koristeluun serveteillä, olihan sitä heti kokeiltava, Marimekko Kompotti-servetit oli ihan selvästi mun suosikkeja. Tähän hommaan tarvitaan siis niitä servettejä, leivinpaperia, silitysrauta ja se kynttilä. Servetit on yleensä 2-3 -kerroksisia, tähän käytetään vaan se päällimmäinen kerros, sitten vain leivinpaperin läpi silitetään se servetti kynttilään kiinni, se sulaa sinne steariinin alle. Leivinpaperia ei netin ohjeessa neuvottu käyttämään, mutta useamman kokeilun jälkeen totesin sen lähes välttämättömäksi. Vähän rosoisia nämä mun tekeleet vielä on, no harjoitus tekee mestarin. Netistä varmaan löytyy parempia ohjeita, en nyt tähän hätään muista osoitetta, josta ohjeen bongasin. 
Mulla on tuolla meidän kakluunissa nyt pari kynttilää testikäytössä, jotta näen syttyykö servettipäällys palaamaan. Ei ainakaan vielä parin tunnin palamisen jälkeen ole syttyneet, mutta ehkä nämä jäävät meillä pelkiksi koristeiksi. Muistakaa kuitenkin ettei mitään kynttilöitä saa koskaan jättää palamaan ilman valvontaa.

ps. mistä löytyy suurempi valikoima esim. Marimekon servettejä? Forumin Marimekossa ei ainakaan ollut kuin muutamaa mallia, Kompotti löytyi Sokokselta.

Mukavaa syksyn jatkoa, yritän (taas) päivitellä blogia useammin.


/k/

7 kommenttia:

  1. Näistähän tuli tosi hienoja ♡
    Tässäpä muuten oiva joululahjaidea.
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäitä! Vieläkin on jäljellä häihin ostettuja valkoisia kynttilöitä, pitäisikö itsekin kokeilla...

    VastaaPoista
  3. Hei, ihana idea! Kuinka testikäyttö sujunut, vieläkö toimivat ongelmitta? Niin ja, aivan mahtava blogi :)

    VastaaPoista
  4. Omani (enkelikoristeiset) paloivat, kuin paskan liekki. Siihen jäi tuommoiset kokeilut.

    VastaaPoista

/voit kommentoida myös anonyyminä, kiitos kommentistasi/